Suomessa julistettiin poikkeustila 16.3.2020 ja ohjeistukset arjen liikkumiseen ja toimintoihin. Joukkokokoontumiset kiellettiin, koulut ja toimistotyöntekijät ja muut IT-työläiset jäivät kotiin etätöihin. Päiväkoteihin saivat viedä lapsensa vain ne vanhemmat, jotka työskentelivät tärkeillä sektoreilla, kuten terveydenhuollossa. 

Joukkotilaisuuden kiellettiin, hautajaisiin sai osallistua 10, striimaus tuli yleiseksi, myös jumalanpalvelukset striimattiin. Kulttuuritapahtumat kiellettiin kokonaan ja ravintolat siirtyivät noutoruokiin. Kaupoista sai tilata ruokaostokset kotiin ja naapurit ilmoittivat, että voivat auttaa esim. kaupassakäynnissä.

Määriteltiin yli 70-vuotiaat riskiryhmäksi ja perussairaksia sairastavat. Heitä kehotettiin pysymään kotona ja välttämään kontakteja muihin. Hoitopaikoissa olevia vanhuksia eivät omaiset saaneet tavata kuin saattohoitovaiheessa. Keväällä ikäihmisiä kuoli eniten, aluksi veren hyytymiseen.

Korona tartunnan saaneet pyydettiin eristäytymään kotiin. Koronasairaan lähettyvillä olevat määrättiin karanteeniin, aluksi 14 päiväksi, myöhemmin 10 päiväksi. Hengitysvaikeuksissa olevat otettiin sairaalaan. Kun hengitys kävi vaikeaksi, siirtyi potilas teho-osastolle (sedaatiossa). Kevään kohu aiheutui hengityssuojainten riittävyydestä. Ensihoitajat pukivat keväällä suojavaatteet päälle vain, jos epäilivät kohtaavansa koronapotilaan.

Helsinki eristettiin muusta maasta, ja vain työssäkäynti rajan yli sallittiin. Sairastuneiden ja kuolleiden määrät ilmoitettiin päivittäin maakunta- ja maakohtaisestikin. Suomessa korostettiin hoitotason säilymistä ja koronatartunnan estämistoimia. Ruotsi valitsi laumasuoja-menetelmän, mikä tarkoitti tartunnan laajenemista ja kuolemantapausten määrän suuruutta, noin 10 kertaa enemmän kuin Suomessa. USA:ssa presidentti Trumpin sairastumisesta huolimatta ei toteutettu kovinkaan rajuja rajoitustoimia, että talous pyörisi.

Tartunnan välttämiseksi oletettiin, että normaalisti terveiden ihmisten etäisyyden pitäminen toisistaan kahdessa metrissä ja oleilu samassa huonetilassa alle 15 minuuttia suojasi tartunnalta.

Kesällä tartunnat vähenivät ja kokoontumiset sallittiin 50 henkeen. Tapaamisia järjestettiin ulos ja terassit avasit, jopa Senaatintori muuttui terassialueeksi.

Syyskuun alussa saatiin käyttöön kännyköissä koronavilkku, joka ilmoitti, jos joku lähellä oleva olis sairastunut. Syksyllä koulut alkoivat ja yliopisto siirtyi pian uudelleen etäopetukseen. Lokakuussa tartunnat lisääntyivät, ja jo lokakuussa lölytyi ryppäitä (Vaasan opiskelijat, taimitarha, Lahti) joilla todettiin korona.

Tietoa koronan tarttuvuudesta, testauksesta, hoidosta ja myös rokotteen kehittämisestä saatiin jatkuvasti lisää. Marraskuussa oli saatu lupaavia tuloksia rokotteen toimivuudesta, kun ilmoitettiin 95% suoja jollekin kehitettävälle rokotteelle (testattu 10000 ihmisellä).

Lapset eivät sairastuneet joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Kouluja ei enää suljettu, mutta lokakuussa suositeltiin hengityssuojainten käyttöä joukkoliikenteessä, kaupoissa ja tilanteissa, joissa etäisyyden pito ei onnistu. Marrakuussa tartuntatiheys oli 100 000 asukasta kohti Suomessa yli 50.  

Me, jotka elämme vuotta 2020 olemme kaikki kokeneet koronavuoden, jonka poikkeusolot jäävät jokaisen mieleen..

Paltraaminen ei ole sama kuin suomalainen sanonta; puhua palturia tai narrata. Kun joku narraa, tai puhuu palturia, kuulija tietää, ettei puhujaa pidä ottaa tosissaan. Valkoiset valheet tai kohteliaat fraasitkaan eivät tarkoita paltraamista. Valehteleminen on epärehellistä puhetta (sanoja), eikä valehtelemisena pidetä sitä, ettei puhu, väistää, tai vaikenee.

Paltraaja pitää itseään rehellisenä, vaikka lipeää totuudesta. Puhuja paltraa, kun hän johtaa kuulijan tietoisesti harhaan. Paltraaja ei sanoillaan valehtele, vaan puhuu vain osan totuudesta, vaikenee oleellisista seikoista, suuntaa puheensa siten, että kuulija ymmärtää tai tulkitsee asian väärin, paltraajan tarkoittamalla tavalla.

Hän ilmaisee asian rajatusti tai epämääräisesti tuomalla esiin valitsemansa osan asiantilasta tai vain juuri sen, mitä kuulija kysyy. Usein hän vastaa vain kysymyksiin, ja vaikenee muusta. Kun käy ilmi, että asia ei ole ytimeltään niin kuin puhuja on antanut ymmärtää, joutuu kuulija toteamaan, että on itse tulkinnut asian väärin.

Paltraajaa on vaikea syyttää valehtelusta tai huijaamisesta. Kuulija on luottavaisesti tulkinnut ja ymmärtänyt paltraajan puheet myönteisesti ja väärin. Paltraaminen on epärehellisyyttä.

Paltraaminen on vakavaa, jopa tuhoisaa. Paltraaja ei koe syyllisyyttä puheistaan, vaan syyllisyys jää vahingollisena huijatulle, joka ei ole välttämättä edes epäillyt asian todenperäisyyttä. Kun suomenkielessä ei ole paltraamisen käsitettä, ei valheellisuutta saada näkyviin, ja huijattu kärsii syyttä paltraajan epärehellisyydestä.

On kirjoja, joista löytyy viisautta, ja on kirjoja jotka auttavat ajattelemaan, pohtimaan ja omaksumaan. Kirjoitan ylös toisinaan jonkin löytämäni ajatuksen, jonka voin omaksua viisautena. Muistan kirjoittamani ajatuksen ainakin jossakin soveltuvassa tilanteessa. Näitä viisauksia ei voi jakaa, ne eivät tartu muuta kuin löytäjäänsä. Samoin kuin Raamatun viisaudet ja totuudetkin pysyvät mielessä vain kun ne osuvat omaan tilanteeseen, ajatteluun tai askarruttavaan kysymykseen.

Kirjoista opitun soveltaminen omaan arkeen. elämäntilaniteisiin, ihmissuhteisiin tai ratkaisuihin on oma lukunsa. Ehkä luettu, kirjoitettu ja ajateltu vaikuttaa taustalla, kun on vaikea tilanne. Tieto ei ole ratkaisu, vaan sopeutuminen, soveltuva toiminta. On vaikea hyväksyä sitä, että opittua viisautta ei voi jakaa neuvoina, ohjeina tai toisen elämän ratkaisuihin. Tämän hyväksyminen ja soveltaminen vaatii kärsivällisyttä ja syvää ymmärrystä.

Kun on kuullut, kuunnellut toista hitaasti ja rauhallisesti, voi auttaa vain ymmärtämällä ja välittämällä toiselle myötätunnon kautta sen, että ymmärtää. Yleensä apua tarvitseva saa avun myötätunnosta ja löytää ajattelevana ja kärsivänä itse ratkaisut tilanteeseensa, ainakin askel kerrallaan.

Empatiaa ja käytännön viisautta voi oppia tv-sarjositakin, kuten Isä Matteon suhtautumisesta rikollisiin ja rikoksen uhreihin. Hän osoittaa (kirjoitetussa roolissaan) mitä armahtavaisuus tarkoittaa. Hän ei arvostele, tai edes kommentoi ystävänsä karabinieerin Ceccinin jatkuvaa valehtelemista tai komentelevaa käytöstä.

Kyläsairaalassa tulee näkyviin käytönnössä vaikeiden asioiden kohtaaminen ja ymmärryksen ja sovinnon luominen. Ihmisen viha, kauna, kosto, kateus ja ahneus aiheuttavat kärsimystä monin tavoin. Ja sitten anteeksianto ja totuuden tunnustaminen auttaa hyvään elämään sairauksista, vammoista tai muusta huolimatta. Kyläsairaalassa kohdataan myös kuolemaa. Kaikkia sairauksia ei kyetä parantamaan, aina leikkaus ei onnistu, onnettomuuksia tapahtuu ja läheisiä kuolee. Kuolema on aina yllättävä, syvästi satuttava, mykistävä kokemus niille, jotka jatkavat elämää.

Kaikki kirjat eivät pääty hyvään, rakentavaan loppuun, eikä tarvitsekaan. En lue niitä kirjoja, jotka pohjautuvat hyväksikäyttöön. väkivaltaan, kaltoinkohteluun, erilaiseen pahuuteen, en lue dekkareita tai fantasiakirjoja. Ne eivät sovi minulle, vaan rasittavat mieltä suunnattomasti (jättäen pahoja kuvia ja todistaen pahuudesta).

Kukin valitsee luettavakseen (tai kuunneltavakseen) kirjat, joista pitää. Hyviä kirjoja (jokaiselle) on niin paljon, ettei huonoja tai itselle sopimattomia tarvitse lukea.

On minulla televisio. Se on liian isona olohuoneen nurkassa. Avasin sen kerran 5-10 minuutiksi vakuuttuakseni, ettei se sovi minulle. Kuvat ovat isoja, nopeasti vaihtuvia ja ääni menee suoraan aivoihin. Katson kyllä tabletiltani valittuja elokuvia Areenasta ja välillä myös mukavia sarjoja. Taustoitetut artikkelit, tietokirjat ja hyvät romaanitkin lisäävät ymmärrystä asioista ja myötätuntoa erilaisista ihmisistä ja tilanteista.OnEn siedä toistuvia uutisia, mainosten manipulaatiota, enkä älytöntä viihdettä. Näin on ollut niin kauan kuin muistan. Kuuntelen mielelläni asiantuntijoiden haastatteluja tai debatteja, mutta en halua katsella heitä.

Minulla on ns. jälkikuulo eli muistan selvästi tärkeät asiat, jopa äänensävyn. Järisyttävät uutiset menevät suoraan jonnekin syvälle ja tulevat tietoisuuteeni vasta myöhemmin. Aktiivinen kuulemisen vuoksi toistot rasittavat ja ärsyttävät, samoin mielipiteen ja kokemuksensa perusteella neuvojat ja opettajat. Soita meille -ohjelmia en kuuntele yhtään.

Järkyttävät kuvat taas tallentuvat tahtomattani mieleen. Varsinkin pahoinpitely-, ahdistus-, kaltoin kohtelu tai jokin muu paha, voi ilmaantua silmiini vaikka migreenin aikana. Joku voisi todeta, että olen yliherkkä.

Kohtasin paljon pahuutta tehdessäni yli 10 vuotta lastensuojelun työtä. Ihmettelin usein, miten kykenin siihen näillä herkkyyksillä, vaikka pahoja asioita selvitettiin juuri lapsen kokemana. Oikeuteni puuttua tilanteisiin ja mahdollisuus auttaa ohittivat tämän yliherkkyyden ja tunteet. En silti nähnyt pahoja tilanteita omin silmin, enkä tehnyt työtä yksin. Ne muutamat tapaukset, jossa lasta ei kyetty auttamaan lastensuojelun keinoin, aiheuttivat kyllä unettomia öitä.

Nämä oudot ominaisuudet ja pohjaton ymmärtämisen halua ovat ohjanneet opiskelu- ja työvalintojani, ja suojelleet etsimästä elämyksiä tai vahvoja tunteita. Arki tarjoaa tarpeeksi kaikkea: iloa, surua, kauneutta, tekemistä, ajattelemista jne.. Kun olen vastaanottokyvyltäni rajoittunut ja ajattelultani ratkaisukeskeinen, on vaikea kuunnella päivittelyä, surkuttelua tai itsesääliä (tai itsekehua). Oikeastaan olen kiitollinen näistä lahjoistani. Näillä mennään.

* * *

Television vaikutuksesta enemmän Neil Postman ’Huvitamme itsemme hengiltä’ 1985.

C. S. Lewis on pohtinut rakkaus-käsitettä kirjassa Neljä rakkautta. Agabe on pyytetöntä (Jumalan) rakkautta, joka ei perustu kohteen rakastettavuuteen. Äidin rakkaus lapseensa lienee lähellä agabe-rakkautta. Eros on seksuaalisuuden sisältävää rakkautta, filia ystävyysrakkautta ja vielä on rakkaus lemmikkeihin, luontoon jne.

Nykyistä rakkaus-sanan inflaation paljastaa sanan käyttö. Voidaan rakastaa ruokaa, maisemaa, suklaata, taloa tai mitä vaan. Ehkä rakkaus-sanan käytössä löytyy sisältöä vain ihmissuhteissa ja silloinkin on syytä kysyä, mitä sillä oikeasti tarkoitetaan (muuta kuin miellyttävää pitämisen tunnetta).

Erich Fromm on määritellyt rakkaus-suhteen kriteereiksi ymmärtämisen, kunnioituksen, vastuun ja huolenpidon. Nämä kriteerit lienevät toimivia arvioitaessa parisuhteen toimivuutta ja muita läheissuhteita. Ystävyyssuhteissa korostuu vapaaehtoisuus, vapaus ja tasavertaisuus, eikä ystävyyteen tarvitse kuulua vastuuta tai huolenpitoa.

M. Scott Peck on kirjoittanut Rakkauden psykologia kirjan, joka rakkauden määrittelyn lisäksi aloitti samalla elämäntapaoppaiden genren syntymisen.

mcmc cmmc cmmc cmmc

Olen hämmästellyt nykyisin määriteltyä jokaisen oikeutta tulla rakastetuksi. Lapsen oikeuksiin rakkaus (Frommin määritelmänkin mukaankin) kuuluu itsestään selvästi, koska lapsi on aina aikuisen/aikuisten vastuulla. Mutta kuka aikuinen on tämän oikeuden tulla rakastetuksi nimennyt ja kuka on vastuullinen toteuttamaan tätä oikeusvaatimusta? Tämä tarve olla rakastettu johtaa itsekkääseen vaatimukseen. Oikeuteen liittyy aina vastuu, joku joka on velvollinen pitämään huolehtimaan oikeuden toteutmisesta.

Romanttinen, tunteeseen pohjautuva rakkaus, mieltyminen, ihastuminen, rakastuminen voivat laimentua arjessa, jossa rakkaus toteutuu tahdon mukaisena toimintana. Vaikka rakastumisen tunne on hyvä alku toiseen tutustumisessa, on järjellisesti nähtävä rakastumisen kohde myös inhimillisenä, joka ei täytä rakastmisen kohteena ollutta ihannetta.

Raamattu puhuu rakkaudesta tärkeimpänä ja ikuisena voimana. Jumalan rakastaminen tarkoittaa hänen käskyjensä pitämistä ja hyvän tekemistä lähimäiselle. Siis jokainen kykenee tekemään rakkauden tekoja sillekin, josta ei yhtään pidä, tai jota vihaa. Rakkaus on hyvän tahtomista ja tekemistä, kohteesta riippumatta. Ja Raamatussa lähimmäinen on jokainen, joka tarvitsee apua, tukea, hyviä sanoja jne.

Kyky rakastaa (ilman tunteita) löytyy jokaisen sisimmästä. Rakkaus ei siis katoa vaikka läheinen rakkain kuolisikin. Rakkaus on teonsana eli rakastaminen tarkoittaa hyviä tekoja. Rakkaus on asenne, joka lisääntyy toisen ymmärtämisessä, kunnioituksessa, vastuussa ja huolenpidossa.

Tämä on Raamatun tarkoittamaa todellista rakkautta!

Jos ehtisin tällä kurilla, mennä paperini (joita on suunnattomasti) läpi ennen tammikuun loppua. Voin karsia, etsiä oivalluksia ja hävittää lopulta, koska muistiinpanot, runot tms. ei avaudu kenellekään muulle. Voinhan koostaa tärkeimmät jutut vaikka tähän blogiin. Laitoin ajastimen päälle.

Tämän kirjoituksen jälkeen käyn ensin läpi koneen tiedostoja. Suurin osa tärkeinä pitämistäni omista jutuista on muistitikulla, mutta silti voisin arvioida runoja, juttuja jne. onko niille jatkokäyttöä ja missä muodossa.

Jospa onnistuisin tällä viikolla irrottamaan aikaa teksteihin tai kirjoittamiseen 20 tuntia, niin näkisin miten hidasta tämä puhdistusoperaatio on, tai ehkä löydän inspiraatiota oivaltavista löydöistä. Tulikin ongelma päätökseni suhteen, kirjoitanko 20 tuntia, vai käynkö tekstejä läpi 20 t. Ehkä aluksi tilastoin erikseen kirjoittamisen ja lukemisen :).

Ajatuksia itsekurista vuosi myöhemmin 16.11.2020

Toteutin osittain papereiden läpikäymistä. Kävin läpi työprojektit ja niihin liittyvät paperit. Niistä nousi mukavia muistoja, ei vahvoja tunteita. Työhön liittyviä papereita jäi odottamaan viimeistä selvitystä viisi lehtilaatikollista.

Tavoite kirjoittaa 20 t/viikko ei onnistuntu suunnitellusti, johtuen muistin aktivoinnista. Entiset kirjoitukset sitoivat ja estivät luovuuden kokonaan. Kirjoittaminen onnistui tylsyyden täyteeksi koronan alettua, tai kaksi viikkoa poikkeusolojen alkamisen jälkeen.. Kirjoitin käsikirjoituksen entisistä muistiinpanoistani 2,5 kuukauden aikana, tosin kolme tarkistuskierrosta veivät oman aikansa...

Jätin runot odottamaan toista luovuusvaihetta..

Kirjoittamistaitoa vaaditaan ainekirjoituksessa, esitelmissä, kokeissa, opinnäytetöissä, kannanotoissa ja kaikissa dokumenteissa. Suurin osa työelämässä toimivista joutuvat kirjoittamaan jonkilaista dokumenttia eli työhön liittyviä asioita. Kysymys kirjoitustaidosta lienee siis melko outo suomalaisessa sivistyneessä kulttuurissa.

Kirjoittamalla tuotetaan virallisesti dokumentteja - todistetta, mustaa valkoisella jostakin tallentamisen arvoisesta asiasta. Kirjoitetusta tekstistä voi tarkistaa tosiasiat, sopimukset, ohjeet jne. Jos teksi on kuitattu nimikirjoituksella, on tekstissä olevat asiat todistettu päteviksi ja tosiksi. Dokumettina voidaan käyttää kirjoitettua tekstiä, josta voi päätellä kirjoittajan. Sähköpostikin kelpaa useinmiten dokumentiksi vaikka oikeuskäsittelyyn..

Kirjallisuus käsittää monipuolisen taiteen kentän, ja se perustuu sanojen valintaan, asioiden näkökulman muokkaamiseen ja valitsemiseen. Kirjailijan ei tarvitse pysyä tosiasioissa, mutta tarinan on edettävä sen sisäisen logiikan mukaan. Kirjallisuus kaikkine tuotteineen on tärkeä taiteen alue ja sillä on suuri painoarvo kulttuurin tuottamisessa ja ymmärryksen laajentamisessa. Kirjailijan osaamisen tae on se, että se julkaistaan.

Kirjoittamisen taidossa vaikeaksi on tullut substanssi eli kirjoituksen sisältö. Kun elämme muutettujen, vaihtoehtoisten totuuksien aikaa, on vaikea saada kirjoittaja vastuuseen tekstistä varsinkin jos se on kirjoitettu puheesta. Toimittajalla on oikeus ja valta pilkkoa asiaa ja repäistä juttu irrottaen se kokonaisuudesta ja tulkiten tarkoituksenmukaisesti. Lukija ei välttämättä aina tiedä tulleensa harhaanjohdetuksi, kun tarinan logiikka on ilmaistu siten, että sen voi ymmärtää tarkoitetulla tavalla.

Faktatekstillä ja taidetekstillä on omanlaisensa kriteerit ja eettiset periaatteet. Jos fiktio ja fakta sekoittuvat, tai niiden annetaan johtaa lukija harhaan, on kyseessä kirjoittajan moraali. Millaista vahinkoa harhaan johtaminen aiheuttaa on vaikea mitata. Luottamuksen heikkeneminen tiedotusvälineisiin on vakava uhka demokratialle. 

Asuntosijoittajana ja sijoitusneuvojana 20 vuotta toiminut Timo Metsola antoi radiohaastattelussa kunnian käytännön tekijöille. Hän sanoi että hänen työnsä on ollut ajattelua, ja ajattelu sinänsä ei tuota mitään. Tosin kuulija kyllä ymmärsi, että hänen ajattelunsa on tuottanut oivalluksia, jonka myötä on syntynyt osaamista ja laajaa kannattavaa bisnestä.

Tutkijat, jotka antavat asiantuntijalausuntoja mistä milloinkin, ovat perehtyneet aiheeseensa vuosia, lukeneet laajasti, kirjoittaneet aiheesta, saaneet referenssiä muilta alan asiantuntijoilta ja he osaavat yhdistää oivalluksia uudeksi näkökulmaksi, ehdotuksiksi tai osoittavat tietämyksellään suuntaa eteenpäin.

Liike-elämän ajattelijat osaavat matematiikkaa ja psykologiaa usein luonnostaan. He osaavat yhdistää idean, tuotteen tai yhteistyön jollekin hyödyksi ja luovat siitä kannattavan työn. Yleisesti johtotason päättäjillä ei välttämättä ole riittävän monipuolista ja luovaa ajattelukapasiteettiä, mutta menestyjillä on usein hyvä markkinoiden pelitaju.

Asiantuntijat, jotka osaavat ajatella monipuolisesti, ovat tyytymättömiä politiikkaan ja suhtautuvat siihen jopa kriittisesti. Ajattelija näkee helposti, mitä tärkeää on jätetty huomiotta, tai millä taustaoletuksilla esimerkiksi päätöksiä tehdään. Usein myös tietous jostakin aiheesta on asianmukaista, mutta johtopäätökset eivät ota huomoon faktoja. Pääministerin heitto 'kaikenmaailman dosenteista' paljastaa hyvin tämän ristiriidan. Lahjakkaimmat asiantuntijat ja ajattelijat näkevät tai ainakin pyrkivät sellaisiin ratkaisuihin, jossa on otettu huomioon mahdollisimman monia vaikuttavia tekijöitä.

Miten ajattelua voi mitata tai palkita? Harva asiantuntija, ajattelija sanoo, että saa palkkansa ajattelemalla. Ja toisaalta ne, joiden tuotoksena on ajattelua, kuten kirjailijat, taiteilijat, suunnittelijat, tieteilijät saavat vaikutukseensa nähden epäsuhtaisesti palkkaa. Varsinkin taiteen alalla, palkan määrää ajattelun tuloksellisuuteen nähden irralliset tekijät, osaltaan mainonta, kuuluisuus, brändi jne.

Kun selaa eri ammattien keskipalkkoja, huomaa että pelkästä ajattelusta ei makseta. Vaikka on selvää, ettei työaika mittaa asiantuntijan tuloksellisuutta, ei 'ajattelun tai luovuuden mittareita' ole kehitetty. Projektityössä lähtökohta on saada suunniteltu tulos tietyn ajan sisällä ja sillä pohjalla koulutustaso huomioiden arvioidaan palkka. Projektit ovat usein käytäntösidonnaisia, joten niissä ei ole mahdollista kokeilla luovempia ratkaisuja ja avoimempia tavoitteita.

Kun kirjoitan blogitekstini otsikon kysymyksenä, rajaan näin ajatteluani eri suuntaan kuin olen tottunut. En silti pyri esittämään vastausta kysymykseen. Vaikka olemme koulututettuja vastaamaan, ei vastaukset useinkaan tarjoa selkeyttä siihen, mitä kysymys sisältää.

Oppilaan hyvä muisti oli muinoin tärkeä koulumeneksen tae, kun muisti auttoi löytämään oikeat vastaukset opettajan kysymyksiin. Hyvämuistista ihmistä pidettiin myös muistinsa vuoksi älykkäänä. Hän saattoikin olla jopa viisas, jos kehitti muistiaan ja ajatteluaan soveltaen tietojaan käytäntöön. Muistin merkitystä vähentää nykyinen teknologia, kun jopa wikipedia tarjoaa tarkkoja tosiasioita kunkin kiinnostuksen kohteista.

Yleensä arkitilanteiden kysymyksiin riittää vastauksiksi tavanomaiset, selkeät ja yksinkertaiset tosiasiat, selitykset ja kuvaukset. Kun lapsi opettelee puhumaan, riittää hänelle esineiden ja asioiden nimeäminen. Lapselle sana merkitsee silloin käsittämättömän paljon (myös aistikokemuksen), ja vasta myöhemmin hän kiinnostuu kysymään: miksi, miten ja koska. Aikuisenkin ajattelu muuttuu, kun hän alkaa kysyä itsestään selvinä pidettyjä ilmiöitä eli kyseenalaistaa tavallisiakin asioita.

Elämän tärkeitä ilmiöitä koskevat kysymykset ovat niin sanotusti perimmäisiä kysymyksiä, joihin ei ehkä ole olemassakaan tyydyttävää vastausta. Nämä kysymykset nousevat tietoisuuteen merkittävimpien ilmiöiden: uuden ihmisen syntymän, kuoleman väistämättömyyden, vaikean sairauden, hylkäämisen, syyllisyyden, onnettomuuden tai käsittämättömän onnen kohdatessa. Kysymykset esitetään usein retorisina eli niihin ei odoteta vastausta vaan niiden kuulemista. Silti kannattaa kysyä, vaikka vaan itseltään.

Kysymällä paljastaa sen, ettei tiedä, ei ymmärrä, eikä itsellä ole vastausta. Kysymys antaa tilaa pohtia omaa käsitystään, ja ehkä huomata että elämä sisältää monia selittämättömiä, jopa käsittämättömiä ilmiöitä ja salaisuuksia.

Asioita vie eteenpäin eniten uudet ja erilaiset kysymykset, eivät viisaan tuntuiset vastaukset.

Onko populismi manipulointia? Usein on, koska tosiasoita voidaan oikoa, vähätellä, liioitella, suunnata mielenkiinto seikkoihin, jotka tuntuvat hallitavilta, kunhan vaan tehtäsiiin niin kuin järkevää on! Politiikalla on omanlaisensa retoriikka, jota käytetään suosion, kannatuksen saamiseksi kohderyhmältä. Esimerkiksi 'rajat kiinni, omat köyhät on huolehdittava ensin, tai ikääntynyt väestö aiheutaa kohtuuttomasti eläke-, hoito- tai sosiaalimenoja'. Näiden mielipiteiden tai esitysten perustelut ovat usein yksioikoisia tai mahdottomia.

Eroaako manipulointi populismista?. Periaatteessa eroaa, mutta käytännöissä populismin manipuloivaa vaikutusa on vaikea huomata. Populistiset sanat toistetaan niin usein, että ne vaikuttavat. Mielipiteistä tulee helposti tosiasioista varsinkin jos ei keskustelu asiasta etene perusteluihin. Vakavaksi asian tekee populistisen esiintyjän suosio, koska silloin vastaanottaja ei kiinnitä huomiota muiden näkemyksiin, eikä varsinkaan toisenlaisiin perusteluihin.

Joskus populistinen ja/tai manipuloiva esitys saa huvittavia ilmenemismuotoja. Yleisen tason retoriikka ei tee vaikutusta, mutta kun esittäjä ottaa ruodittavakseen vastakkaisia näkemyksiä ja ampuu ne hauskasti ja yksinkertaisesti alas. Tällöin ei esityksellä ole muuta vaikutusta, kuin mitätöidä vastakkaiset näkökulmat. Huvittavaa on erityisesti samojen sloganien toistaminen, tai puhe jossa ei lopulta käy selväksi lainkaan esittäjän näkemyksen perustelut. Kritiikkiä tai muiden arvostelemista pidetään Suomessa usein fiksuna tai jopa älykkäänä, eikä esittäjä ei ole vastuussa mistään. Kun suomenkielessä puuttuu lisäksi näkyvä futuuri, voidaan antaa ymmärtää, että mitä vasta suunnitellaan, onkin jo valmisteltu ja päätetty.

Jos haluaa vastustaa populismia, manipulointia ja perusteetonta vaikuttamista, kannattaa esittää kysymyksiä (ja hyödyntää internetin luotettavia tietolähteitä). Kun erottaa tosiasiat, tulkinnoista ja faktat mielipiteistä, voi muodostaa oman näkemyksensä vaikeastakin asiasta.