Rakkaus sana on täyttynyt tunteella ja korvassa särähkää lähes aina, kun sen kuulen. Rakkaus on moniulotteinen ja sitä on analysoitu erilaisilla suhteilla.

C. S. Lewis on pohtinut rakkaus-käsitettä kirjassa Neljä rakkautta. Agabe on pyytetöntä (Jumalan) rakkautta, joka ei perustu kohteen rakastettavuuteen. Äidin rakkaus lapseensa lienee lähellä agabe-rakkautta. Eros on seksuaalisuuden sisältävää rakkautta, filia ystävyysrakkautta ja vielä on rakkaus lemmikkeihin, luontoon jne.

Nykyistä rakkaus-sanan inflaation paljastaa sanan käyttö. Voidaan rakastaa ruokaa, maisemaa, suklaata, taloa tai mitä vaan. Ehkä rakkaus-sanan käytössä löytyy sisältöä vain ihmissuhteissa ja silloinkin on syytä kysyä, mitä sillä oikeasti tarkoitetaan (muuta kuin miellyttävää pitämisen tunnetta).

Erich Fromm on määritellyt rakkaus-suhteen kriteereiksi ymmärtämisen, kunnioituksen, vastuun ja huolenpidon. Nämä kriteerit lienevät toimivia arvioitaessa parisuhteen toimivuutta ja muita läheissuhteita. Ystävyyssuhteissa korostuu vapaaehtoisuus, vapaus ja tasavertaisuus, eikä ystävyyteen tarvitse kuulua vastuuta tai huolenpitoa.

M. Scott Peck on kirjoittanut Rakkauden psykologia kirjan, joka rakkauden määrittelyn lisäksi aloitti samalla elämäntapaoppaiden genren syntymisen.

mcmc cmmc cmmc cmmc

Olen hämmästellyt nykyisin määriteltyä jokaisen oikeutta tulla rakastetuksi. Lapsen oikeuksiin rakkaus (Frommin määritelmänkin mukaankin) kuuluu itsestään selvästi, koska lapsi on aina aikuisen/aikuisten vastuulla. Mutta kuka aikuinen on tämän oikeuden tulla rakastetuksi nimennyt ja kuka on vastuullinen toteuttamaan tätä oikeusvaatimusta? Tämä tarve olla rakastettu johtaa itsekkääseen vaatimukseen. Oikeuteen liittyy aina vastuu, joku joka on velvollinen pitämään huolehtimaan oikeuden toteutmisesta.

Romanttinen, tunteeseen pohjautuva rakkaus, mieltyminen, ihastuminen, rakastuminen voivat laimentua arjessa, jossa rakkaus toteutuu tahdon mukaisena toimintana. Vaikka rakastumisen tunne on hyvä alku toiseen tutustumisessa, on järjellisesti nähtävä rakastumisen kohde myös inhimillisenä, joka ei täytä rakastmisen kohteena ollutta ihannetta.

Raamattu puhuu rakkaudesta tärkeimpänä ja ikuisena voimana. Jumalan rakastaminen tarkoittaa hänen käskyjensä pitämistä ja hyvän tekemistä lähimäiselle. Siis jokainen kykenee tekemään rakkauden tekoja sillekin, josta ei yhtään pidä, tai jota vihaa. Rakkaus on hyvän tahtomista ja tekemistä, kohteesta riippumatta. Ja Raamatussa lähimmäinen on jokainen, joka tarvitsee apua, tukea, hyviä sanoja jne.

Kyky rakastaa (ilman tunteita) löytyy jokaisen sisimmästä. Rakkaus ei siis katoa vaikka läheinen rakkain kuolisikin. Rakkaus on teonsana eli rakastaminen tarkoittaa hyviä tekoja. Rakkaus on asenne, joka lisääntyy toisen ymmärtämisessä, kunnioituksessa, vastuussa ja huolenpidossa.

Tämä on Raamatun tarkoittamaa todellista rakkautta!