sunnuntai, 9. syyskuu 2018

Mitä iloa digitaalisuudesta on?

Mikä on se älykännykän ominaisuus tai viehätys, kun vannoutunut digitaalisuuden vastustaja lopulta hankkii älykännykän? Vielä oston jälkeen häntä hiertää sen käytön vaikeus ja epäilyttää sen turvallisuus (hakkerit, virukset ja paha riippuvuus). Kritiikki kohdistuu seurassakin läsnäolon keskittymiseen kännykän sisältöihin ja nopean, tässä-nyt -ajattelun yleisyyteen. Enää ei syytetä kännykkää siitä, että pitäisi olla jatkuvasti tavoitettavissa, vaan monelle tämä on tärkeä seikka, esimerkiksi lapsen yksin selviytymisen turvana. Osaammeko olla kiitollisia älykännykän monipuolisista palveluista?

Älykännykässä on puhelin, kello, päivyri, säätiedot, kalenteri, navigaattori, kartta palvelutietoineen, herätyskello, aikahälytin, parkkipaikkasovellus, muisti- ja työlistat, muistiinpanot, uutiset, radio, kamera, video, kuva-albumi youtube-videot. Kännykän kautta löytyy yhteyskanavia perinteisen puhelun lisäksi Facebookista, Twitteriin, Whatsupiin, tekstiviesteihin ja meileihin. Voin kuunnella lempimusiikkia, katsoa valitsemiani elokuvia, kuunnella kirjaa tms. koska haluan, elää reaaliajassa työtovereitteni, läheisteni ja kenen kanssa tahansa, jos on tarvetta. Viestit ja tapahtumat tulevat tietooni reaaliajassa. Maantieteellistä etäisyyttä ei yhteydenpidossa ole, vain aikavyöhykkeet. Ja eksyessä, löytyy kännykän ja eksyneenkin sijaintipaikka helposti.

Voin ostaa netin kautta lähes mitä vaan, maksaa tililtäni ja hoitaa pankkiasiat, tilata juna/bussi/ratikkalipun ja tarkistaa koska bussini on lähipysäkillä. Teen veroilmoituksen, vakuutukset, korjausilmoitukset jne. netin kautta. Myös aikavaraukset lääkäriin, laboratoriaan, kampaajalle, katsastukseen, korjaamolle, neuvotteluun onnistuu jopa niin, että varaan ajan suoraan neuvottelukumppanini kalenteriin.

Lisäksi googlesta löytyy lähes kaikki tietous, mitä arjessa tai ongelmatilanteessa tarvitsee. Google ymmärtää puhetta, ja kielenkääntäjäkin löytyy. Ei ole syytä kinastella kenenkään kanssa, koska lähes kaiken tiedon voi tarkistaa googlen avulla (jopa kuolleen syntymä- ja kuolinpäivät). Vastauksia arjen kysymyksiin löytyy liikaakin, joten käyttäjällä olisi oltava sen verran ymmärrystä, että osaa erottaa merkitykselliset asiat hälystä ja jättää keskustelupalstat lukematta.

Voin aikatauluttaa toimeni ja päiväni sujuvasti ilman odotus- tai joutoaikaa. Jos suunnitelmiin tulee yllättävä este, voin ilmoittaa etukäteen aikataulun muutoksista. Omien tietojen asettaminen ja näppäily hoituu muutamassa minuutissa väliajalla, kahvilla, bussissa, lentokentällä, auton seisoessa jonossa tai punaisissa liikennevaloissa,

Digipalvelut auttavat ja helpottavat arkea lukuisin tavoin, ja samalla vastuuttavat käyttäjää toimimaan saamansa tiedon pohjalta. Voin seurata älykännykän avulla terveydentilaani ja vointiani, liikkumisaktiivisuutta ja nukkumistani. Tulevaisuudessa saamme käyttööni myös asiantuntijapalveluja, kuten digiklinikan, jossa voin tehdä itsediagnoosin ja saada arvion oireiden vakavuudesta sekä ja ohjeistuksen toimenpiteistä.

Tavaramääräkin vähenee: Ei ole käyttöä herätyskellolla, puhelimella, radiolla, digi- tai videokameralla, CD-soittimilla tai CD-levyillä, puhumattakaan arkistoista ja paperitavarasta: kartoista, tietosanakirjoista, keittokirjoista, (kohta) muistakaan kirjoilsta, sanomalehdestä, albumeista, kirjeistä, korteista, postimerkeistä, kynistä, muistilehtiöistä, tiedotteista, muistakaan julkaisuista.

Ei ole lainkaan ihme, että kotien sisustuksessa on muodissa minimalismi, konmare, tilavat, pehmein sohvin kalustetut olohuoneet (keittiö yhdistetty), laajat terassit ja jokaisella oma televio. Lukuisat tyynyt pehmentävät kiiltäviä pintoja ja luovat kodikkuutta, värit ja materiaalit muistuttavat luonnon moninaisuudesta (erilainen kuin virtuaalimaailmat). Koti tarvitsee lisäksi IKEA:n pieniä hauskoja, tarpeettomia tavaroita, joista saa esteettisiä asetelmia. Nykyisiin koteihin on vaikea tuoda historiaa, perinteitä ja muistoja - ne eivät synkronoi valkoisten seinien kanssa.

Mikä siis mättää? Miksi autoliikenne lisääntyy, lentoja on taivas täynnä, kokoushuoneet ovat varattuja, edelleen rakennetaan toimistorakennuksia? Työsuhteet lyhenevät, matkat pitenevät ja epävarmuus on yhteistä. Miksi entistä useampi kokee itsensä syvästi yksinäiseksi, elämänsä merkityksettömäksi, työnsä kiireiseksi ja stressaavaksi? Ystäviä tavataan kahviloissa, baareissa, lounaalla tai tapahtumissa. Sukulaisia tavataan vain hautajaisissa (muita juhlia ei juurikaan järjestetä). Arki on useimmilla ylellistä, tavarakylläistä, vaivatonta ja nopeatempoista. Mitä vielä puuttuu?

Niin mitä tapahtuu kouluissa ja lasten elämässä? Tarvittaneen entistä enemmän opettajia tai valmentajia. Mitä lapsille opetetaan ja miten - kun tieto/tietous ymmärretään yhteiskunnassa eritavalla ja sitä olisi käsiteltävä erilailla kuin painetuissa oppikirjoissa? Opetetaanko lapsille, nuorille ja opiskelijoille riittävästi vuorovaikutus-, tunne- ja ajattelutaitoja, että ymmärtävät erilaisuutta? Miten ymmärretään sivistys, joka on ollut pohja hyvälle yhteiselämälle? Tulevaisuuden työelämässä tarvittaneen tiedonhallinnan lisäksi erityistä osaamista (jokaisen pitäisi saada kehittää lahjojaan mahdollisimman pitkälle), päättely- ja arviointikykyä sekä sietokykyä epävarmuuteen ja muutoksiin. Lasten vanhemmat ovat saaneet sopeutua työelämän nopeaan muutokseen, jossa tieto, digitaalisuus ja työ on ehtinyt muuttua oleellisesti heidän opiskeluajoistaan. Mutta mitä koulussa tapahtuu? Miten ja kuka oppimista ja opettamista ohjaa?

keskiviikko, 29. elokuu 2018

Miten puhutaan säästä?

"Kestämme paremmin tämän ilmaston lämpenemisen kuin ihmisten kylmenemisen"

Lämpötila ylsi kesän aikana useina päivinä 30 asteeseen. Olen pärjännyt hyvin, kun pysyttelen sisällä, tehden tunnetut suojautustoimet - yöllä ikkunat auki, päivällä ikkunat ja sälevarhot kiinni. En yritä tehdä mitään fyysistä ja mikä tärkeintä, en mene ulos paahteeseen. Oloani piristää ylellisesti viileä suhku ja kylmät juomat. Tämä säätila ei sovi minun elimistölleni.

Säätilat voi kokea miellyttävänä vaihteluna, tai toistuvina pettymyksinä. Joku odottaa omaa toivesäätään, oli se kireä kipakka pakkanen, hikoilutava helle tai syksyn värikäs kuulaus. Joillekin sadepäivät tuottavat pettymysta ja estävät omat suunnitelmat.

Elämme jokainen nykyisinkin säiden armoilla - emme voi kukaan mitenkään vaikuttaa säätiloihin. Voimme toki entistä paremmin varautua pukeutumisella, ilmastoinnilla, tuulettimilla, välttämällä ulkona olemista, tai vaikka matkustamalle toisiin ilmanaloihin. Varautuminen ja sopeutuminen lienee elämänpiirissämme toimiva vaihtoehto.

Miten suhtautua kulloinkin vallitsevaan säätilaan? Moni lomalainen kokee oikeutenaan odottaa lämmintä ja auringonpaistetta. Vasta helleilmat todistavat oikeaa kesää, toiselle helle voi aiheuttaa sydänkohtauksen tai muuten vaarantaa terveyden. Viljelijöille sade merkitsee hyvää satoa tai sadon tuhoutumista ajankohdasta riippuen. Talvella kaivataan lunta jo esteettisenäkin ilmiönä. Monet pelkäävät talvella liukkaita kelejä. Autoilijalle lumi on hidaste ja haitta, hiihtäjälle ilo.

Miten reagoin säätilan valituksiin? Joillekin huono sää on henkilökohtaisesti vakava asia. Varsinkin jos toivottu säätila ei sovi omiin suunnitelmiin. Joku valittaa hellettä, joku pakkasta, joku tuulta tai rankkasadetta. Miten voisi suhtautua totiseen valittajaan tai Säänhaltijaan pettyneeseen, ettei tyytymätön saisi jakaa huonoa mieltä muillekin? Säätiloista, ainakin voimakkaista, on sekä haittaa että hyötyä, joten yleisiä järkiperusteita on vaikea löytää. Miten löytää edes ymmärrystä mielensäpahoittajaa kohtaan?

Onko taipumuksemme hallita aikaa ja olosuhteita johtanut siihen, että 'huonoa' säätä ei haluta hyväksyä? Olisko mahdollista suositella varautumiseta: jos esimerkiksi toivottu lämpöaalto ei osu toiveen mukaisesti omaan lähiympäristöön, olisi hyvä ratkaisu (ainakin varakkaalle toivojalle) päästä toivomaansa säätilaan ja lentää vaikka Thaimaahan.

Mitenhän säähän suhtauduttiin silloin, kun kukin oli tietoinen, että säätilat olivat 'korkeammasa kädessä'? Huonoja säitä paettiin vain nälänhädän kohdatessa. Olikohan näiden leveyksien asukkailla parempi mielikuvitus iloita, hyötyä, sietää säätä kuin säätä? Vai oliko elämän laki sopeutua kaikkiin olosuhteisiin?

Tieteen kehityksestä huolimatta, ei säätiloihin pystytä vaikuttamaan - tosin ennakkotieto tulevasta säästä on entistä tarkempaa. Säätilat eivät kerro suoranaisesti ilmastonmuutoksesta, mutta olisi silti hyödyllistä pohtia omaa suhtautumistamme ilmastoinmuutokseen, ja erityisesti omaa ihmisen kokoista vaikutustamme.

Meitähän on aika paljon, joten vaikutusta on :).

keskiviikko, 29. elokuu 2018

Voiko hyvyyteen luottaa?

Uutisista tai maailmantilasta ei kukaan kykene päättelemään, että maailmaa hallitsisi Hyvä Jumala, joka haluaa hyvää jokaiselle ja rakastaa jokaista kuin hyvä isä/äiti lastaan. Jos tämä on silti totta (kuten koko kristikunta ajattelee), tulevat pahat teot jostakin muualta kuin Jumalalta. Voimme silti pohtia, miksi Jumala ei ole lopettanut pahuutta, tai lopeta kärsimystä edes nyt, ainakin omalla kohdallani.

Luottamme tunteista huolimatta moniin melko epävarmoihin asioihin, vaikka emme tiedä tai ymmärrä niistä juuri mitään. Arkipäivän ja teknologisten keksintöjen käyttö perustuu siihen, että luotamme omaan tai joidenkin osaamiseen, nerokkuuteen ja todennäköisyyksiin (jopa rahojemme siirrossa). Muistan ensimmäisen matkani lentokoneella ja sen oivalluksen, että minun pelkoni ja epäuskoni insinöörien työhön vähenee vain sillä, että luotan heidän osaamiseensa, moraaliinsa ja myös todennäköisyyteen lentokoneiden toimivuudesta.

Osaamme ihmetellä koskettavaa taidetta, syvyyksiä värisyttävää musiikkia, nerokaita luonnon ilmiöitä ja lainalaisuuksia, avaruuden mittaamattomuutta, sielun/mielen syvyyksiä sekä käsitteellisiä rajojamme. Tieto käsittämättömistä (ei käsitteitä) kokemuksista avartaa mieltämme, mutta ei selitä kokemuksemme merkitystä.

Pyyteetön rakkaus, nimetön hyvyys ja sanaton kauneus eivät sisällä tai tarjoa mitään perusteita. Myöskään syvällisen totuuden (tosiasioiden lisäksi) oivaltaminen ja totuuden vapauttava voima eivät ole selitettävissä. Näillä ILMIÖILLÄ, joista meillä on kokemusta, mutta jotka eivät perustu loogiseen ymmärrykseemme, on merkittävämpi  valta ja vaikutus inhimillisessä arjessamme kuin niillä nerokkailla keksinnöillä ja asioilla, jotka osaamme selittää.

Jospa toteuttaisimme hyvyyden ketjua ajatuksin, sanoin ja teoin osallistuessamme yhteiseen arkeen missä sitten olemmekin. Hyvyys kätkee salaisuuden, jota on vaikea omaksua. Se ei tee numeroa itsestään, ei kerro naapurille teoistaan, voi tosin jakaa hyviä, iloisia, kannustavia ajatuksia eteenpäin. Tällainen asenne vaatii mielikuvitusta, oivaltamisen iloa ja usein myös ajan varaamista omista pyrkimyksistä.

sunnuntai, 26. elokuu 2018

Oppiiko pettymyksestä?

Luotan ihmisiin ja erityisesti läheisiin, niihin jotka kuvittelen tuntevani. En usko pahaa kenestäkään, vielä senkään jälkeen kun näen jonkun toimivan jotenkni vilpillisesti, tai omaa etuaan varmistaen. Miksi haluan ajatella parhain päin senkin jälkeen, kun todisteet toisenlaisesta suhtautumisesta ovat jo ilmeiset? Ehkä puolustelen sillä, ettei kukaan fiksu ihminen tahallaan aiheuta kenellekään mitään pahaa. Jospa hän jossakin tilanteessa huomaakin arvioineensa ja puhuneensa väärin, tai edes negatiivisesti. Anteeksipyyntöä en sentään sinisilmäisenäkään odota - sen verran realisti olen.

On aika helppoa, vaikkakin ovelaa, määrittää toinen huonoon valoon. Se ei ole suorastaan pahan puhumista, vaan pohditaan jotain 'huolta' ääneen, että miten se nyt niin toimii, tai ei se vaan osaa asioitaan hoitaa. Pahanpuhuja hyvänä ihmistuntijana ikään kuin korjaa 'virheellisiä' käsityksiä: "ei sen asiat ihan niin hyvin ole, kuin on antanut ymmärtää". Ja niin puheen kohde nähdään vähitellen teitynlaisena, ja hänen sanansa ja tekonsa tulkitaan  määrittellyn suodattimen läpi.

 Sitten sitä vaan ihmettelee, miksi tuleekin jatkuvasti väärin ymmärretyksi ja tutkailee itseään, miten ei osaa sanoa sanottavaansa niin kuin tarkoittaa. Mikä siinä puhetavassani on niin outoa tai kummallista, että tulen tulkituksi totaalisesti väärin, yritinpä selittää miten tahansa. Olen melko sokea huomaamaan tällaista 'huolta esittävän ja uutisia kertovan' puheen sisällä vaikuttavan kateuden, ahneuden, oman edun tavoittelun tai ehkä puhujan omat pettymykset. Yllättävää onkin, kun joku ulkopuolinen näkee selvästi tämän tulkintasuodattimen.

Löytyykö suurempaa pettymystä, kuin pettyä läheiseen, jonka on kuvitellut tuntevansa, ja jolle on syvimpiä tuntojaan paljastanut. Onko luottaminen typerää ja kuvitelma toisen tuntemisesta itsepetosta. Millainen tulkintasuodatin sitten itsellä on - heittääkö arviointi pahasti toiseen suuntana? Sinisilmäiselle ei kokemuskaan välttämätättä opeta mitään, vai tuleeko sitten tosi kipeän pettymyksen jälkeen niin varautuneeksi, ettei enää paljasta kipeitä asioitaan kenellekään?

Täytyy silti tunnustaa, että ne jotka pitävät minusta, ymmärtävät tarkoitukseni ja tulkitsevat puheeni myönteisesti. Ehkä kipeintä onkin joutua hyväksymään se tosiasia, että tämä minut määrittänyt läheinen ei pidä minusta. Hän näkee minut tietyn vääristävän suodattimen läpi minut, eikä siksi tunne minua. Ei taida hyödyttää ottaa hänen asennettaan puheeksi missään tilanteessa.

Olisko tehokkain kosto tällaiseen 'pahuuteen' osoittaa ylenpalttista ystävällisyyttä tätä raukkaa kohtaan?

sunnuntai, 26. elokuu 2018

Voiko moraalia opettaa?

Murrosikäinen tyttö kysyi, että puhuiko pappi totta kun sanoi että meidän pitäisi elää toisia varten? Kysyi vielä, että sanotaanko Raamatussa niin? Sanotaanko Raamatussa että pitää elää toisia varten?

Raamatussa sanotaan monia asioita ja monella tavalla, mutta taisi Jeesuksen puheiden ydin olla oman elämän hylkääminen ja toisten palveleminen. Miten tämän suomentaa murrosikäiselle lapselle, joka ei tiedä mitä ajattelee edes itsestään? Eikö toisten palvelemiseen pyrkiminen (ainakin nuorena) johda alistumiseen ja hyväksikäytetyksi tulemiseen?

Ja millaisen esimerkin aikuiset antavat arjen kevennystä viihteestä etsiessään, tyydyttäessään mielihalujaan kulutuksella ja selvitellessän arkisia, suuria ja pienempiä ongelmiaan usein kärkevin sanoin. Muiden huoliin ei riitä aikaa, eikä energiaakaan. Arki työn, perheen, viihteen, velkojen ja epävarmuuden keskellä ei avaa silmiä toisten tarpeille.  

Tulviiko lapselle niin paljon tietoa ja vaatimuksia, että sitä ei pysty arvottamaan, luokittelemaan tai suhteuttamaan? Olisi löydettävä tehokasta viihdettä, ettei pää surisisi kaiken tiedon, pärjäämisen, muistamisen ja pätemisen keskellä. Miten irrottautua kaikista sekavista ajatuksista, elämän monimutkaisuudesta ja epävarmuuksista?

Nuoren elämään ei sovi toisten, ainakaan tuntemattomien huomioiminen tai auttaminen. Huonoa käytöstä, epäkunnioittavaa kohtelua ei pidä hyväksyä nuoreltakaan. Keltinkangas-Järvinen toteaa, että millään temperamenttipiirteellä ei voi perustella huonoa käytöstä. Miten lapselle voi opettaa hyvää käytöstä: kohteliaisuutta, huomaavaisuutta ja toisten kunnioittamista? Jospa he itse oivaltavat myöhemmin, että on tärkeää, mielekästä ja merkityksellistä elää niin, että voi omalta osaltaan vähentää 'maailman' tai vaikka vain läheisten kärsimystä..

Voisiko kukin moraalisääntöjen sijaan 'opettaa' nuorelle hyviä tapoja ja huomioivaa käyttäytymistä (vaikka esimerkillään)?