maanantai, 6. tammikuu 2020

Mitä rakkaus tarkoittaa?

Rakkaus sana on täyttynyt tunteella ja korvassa särähkää lähes aina, kun sen kuulen. Rakkaus on moniulotteinen ja sitä on analysoitu erilaisilla suhteilla. C. S. Lewis on pohtinut rakkaus-käsitettä kirjassa Neljä rakkautta. Agabe on pyytetöntä (Jumalan) rakkautta, joka ei perustu kohteen rakastettavuuteen. Äidin rakkaus lapseensa lienee lähellä agabe-rakkautta. Eros on seksuaalisuuden sisältävää rakkautta, filia ystävyysrakkauta ja vielä on rakkaus lemmikkeihin jne.

Nykyistä rakkaus-sanan inflaation paljastaa sanan käyttö. Voidaan rakastaa ruokaa, maisemaa, suklaata, taloa tai mitä vaan. Ehkä rakkaus-sanan käytössä löytyy sisältöä vain ihmissuhteissa ja silloinkin on syytä kysyä, mitä sillä oikeasti tarkoitetaan (muuta kuin pitämisen tunnetta).

Erich Fromm on määritellyt rakkaus-suhteen kriteereiksi ymmärtämisen, kunnioituksen, vastuun ja huolenpidon. Nämä kriteerit lienevät toimivia ainakin parisuhdetta pohdittaessa. Onko suhteella tulevaisuutta, jos jokin näistä puuttuu kokonaan?

M. Scott Peck on kirjoittanut Rakkauden psykologia kirjan, joka rakkauden määrittelyn lisäksi aloitti samalla elämäntapaoppaiden genren syntymisen.

mcmc cmmc cmmc cmmc

Olen hämmästellyt nykyisin määriteltyä jokaisen oikeutta tulla rakastetuksi. Lapsen oikeuksiin rakkaus (Frommin määritelmänkin mukaankin) kuuluu itsestään selvästi, koska lapsi on aina aikuisen/aikuisten vastuulla. Mutta kuka aikuinen on tämän oikeuden tulla rakastetuksi nimennyt ja kuka on vastuullinen toteuttamaan tätä oikeusvaatimusta? Tämä tarve olla rakastettu johtaa itsekkääseen haluun.

Romanttinen, tunteeseen pohjautuva rakkaus, mieltyminen, ihastuminen, rakastuminen voivat hävittää rakkauden arjessa, jossa rakkaus on tahdon alaista toimintaa. Vaikka rakastumisen tunne on hyvä alku toiseen tutustumisessa, on järjellisesti nähtävä rakastumisen kohde myös

Raamattu puhuu rakkaudesta tärkeimpänä ja ikuisena voimana. Jumalan rakastaminen tarkoittaa hänen käskyjensä pitämistä ja lähimmäisen (myös vihollisen) rakastamista. Siis jokainen kykenee rakastamaan (tekemään rakkauden tekoja) sillekin, josta ei yhtään pidä, tai jota vihaa. Tämä totuus ei voi toimia, jos rakkaus ymmärretään kohteellisena - siis suuntautuneena johonkin toiseen.

Kyky rakastaa (ilman tunteita) löytyy kunkin sydämessä eli ihmisen sisimmästä. Rakkaus ei siis katoa vaikka läheinen rakkain kuolisikin. Rakkaus on teonsana 'rakastaa' eli tehdä rakkauden tekoja. Rakkaus on sydämen, mielen asenne, joka sisältää ymmärtämisen, kunnioituksen, vastuun ja huolenpidon. Tämä on Raamatun tarkoittamaa todellista rakkautta!

 

maanantai, 4. marraskuu 2019

Järjestystä päiviini?

Taas tänään päätin - suunnittelija kun olen - kirjoittaa 20 t viikossa, siis tällä viikolla. En anna muiden menojen vaikuttaa, eikä ne viekään kuin 2-4 t päivässä. Jostain syystä olen ajatellut etten ehdi kirjoittaa, kun lukeminenkin on vähentynyt. Silti päiviini on tullut yli tunti television katselua, tai netistä Isä Matteon jaksoja. 

Jos ehtisin tällä kurilla, mennä paperini (joita on suunnattomasti) läpi ennen tammikuun loppua. Voin karsia, etsiä oivalluksia ja hävittää lopulta, koska muistiinpanot, runot tms. ei avaudu kenellekään muulle. Voinhan koostaa tärkeimmät jutut vaikka tähän blogiin. Laitoin ajastimen päälle.

Tämän kirjoituksen jälkeen käyn ensin läpi koneen tiedostoja. Suurin osa tärkeinä pitämistäni omista jutuista on muistitikulla, mutta silti voisin arvioida runoja, juttuja jne. onko niille jatkokäyttöä ja missä muodossa.

Jospa onnistuisin tällä viikolla irrottamaan aikaa teksteihin tai kirjoittamiseen 20 tuntia, niin näkisin miten hidasta tämä puhdistusoperaatio on, tai ehkä löydän inspiraatiota oivaltavista löydöistä. Tulikin ongelma päätökseni suhteen, kirjoitanko 20 tuntia, vai käynkö tekstejä läpi 20 t. Ehkä aluksi tilastoin erikseen kirjoittamisen ja lukemisen :).



perjantai, 16. marraskuu 2018

Osaan/tko kirjoittaa?

Osaat varmasti kirjoittaa, ja jokainen suomalainen lapsikin osaa ainakin alakoulun jälkeen. Kirjoittaminen on siis itsestään selvää, vai onko? Lukemisen vähenemisestä on esitetty huolta ja kehotettu vanhempia aloittamaan lukeminen jo vauvaikäiselle. Jospa lapsi sitten hakeutuu kirjojen pariin myöhemmin.

Kirjoittamistaitoa vaaditaan ainekirjoituksessa, esitelmissä, kokeissa, opinnäytetöissä, kannanotoissa ja kaikissa dokumenteissa. Suurin osa työelämässä toimivista joutuvat kirjoittamaan jonkilaista dokumenttia eli työhön liittyviä asioita. Kysymys kirjoitustaidosta lienee siis melko outo suomalaisessa sivistyneessä kulttuurissa.

Kirjoittamalla tuotetaan virallisesti dokumentteja - todistetta, mustaa valkoisella jostakin tallentamisen arvoisesta asiasta. Kirjoitetusta tekstistä voi tarkistaa tosiasiat, sopimukset, ohjeet jne. Jos teksi on kuitattu nimikirjoituksella, on tekstissä olevat asiat todistettu päteviksi ja tosiksi. Dokumettina voidaan käyttää kirjoitettua tekstiä, josta voi päätellä kirjoittajan. Sähköpostikin kelpaa useinmiten dokumentiksi vaikka oikeuskäsittelyyn..

Kirjallisuus käsittää monipuolisen taiteen kentän, ja se perustuu sanojen valintaan, asioiden näkökulman muokkaamiseen ja valitsemiseen. Kirjailijan ei tarvitse pysyä tosiasioissa, mutta tarinan on edettävä sen sisäisen logiikan mukaan. Kirjallisuus kaikkine tuotteineen on tärkeä taiteen alue ja sillä on suuri painoarvo kulttuurin tuottamisessa ja ymmärryksen laajentamisessa. Kirjailijan osaamisen tae on se, että se julkaistaan.

Kirjoittamisen taidossa vaikeaksi on tullut substanssi eli kirjoituksen sisältö. Kun elämme muutettujen, vaihtoehtoisten totuuksien aikaa, on vaikea saada kirjoittaja vastuuseen tekstistä varsinkin jos se on kirjoitettu puheesta. Toimittajalla on oikeus ja valta pilkkoa asiaa ja repäistä juttu irrottaen se kokonaisuudesta ja tulkiten tarkoituksenmukaisesti. Lukija ei välttämättä aina tiedä tulleensa harhaanjohdetuksi, kun tarinan logiikka on ilmaistu siten, että sen voi ymmärtää tarkoitetulla tavalla.

Faktatekstillä ja taidetekstillä on omanlaisensa kriteerit ja eettiset periaatteet. Jos fiktio ja fakta sekoittuvat, tai niiden annetaan johtaa lukija harhaan, on kyseessä kirjoittajan moraali. Millaista vahinkoa harhaan johtaminen aiheuttaa on vaikea mitata. Luottamuksen heikkeneminen tiedotusvälineisiin on vakava uhka demokratialle. 

torstai, 15. marraskuu 2018

Onko ajattelu työtä?

Kaikkihan me ajattelemme. Ketkä sitten ajattelevat työkseen? Tavalliset, menestyneet 'ajattelijat', jotka ovat saaneet näkyviä tuloksia,  toimivat alallaan usein asiantuntijoina. He yhdistävät ajattelunsa tuotokset johonkin, josta tulee konkreettista hyötyä, tai tuovat uusia näkökulmia vanhoihin ajattelutapoihin. Ajattelijoita löytyy kaikilta aloilta, työporukoista, arjen tekijöistä ja vaikka kapakan pöydistä. Yleisen tason ajattelu ja puhe, ja varsinkin miten asioiden pitäisi olla, miten on tehty väärin ja mitä muiden pitäisi tehdä on turhaa ajattelua, joka ei sellaisenaan hyödytä.

Asuntosijoittajana ja sijoitusneuvojana 20 vuotta toiminut Timo Metsola antoi radiohaastattelussa kunnian käytännön tekijöille. Hän sanoi että hänen työnsä on ollut ajattelua, ja ajattelu sinänsä ei tuota mitään. Tosin kuulija kyllä ymmärsi, että hänen ajattelunsa on tuottanut oivalluksia, jonka myötä on syntynyt osaamista ja laajaa kannattavaa bisnestä.

Tutkijat, jotka antavat asiantuntijalausuntoja mistä milloinkin, ovat perehtyneet aiheeseensa vuosia, lukeneet laajasti, kirjoittaneet aiheesta, saaneet referenssiä muilta alan asiantuntijoilta ja he osaavat yhdistää oivalluksia uudeksi näkökulmaksi, ehdotuksiksi tai osoittavat tietämyksellään suuntaa eteenpäin.

Liike-elämän ajattelijat osaavat matematiikkaa ja psykologiaa usein luonnostaan. He osaavat yhdistää idean, tuotteen tai yhteistyön jollekin hyödyksi ja luovat siitä kannattavan työn. Yleisesti johtotason päättäjillä ei välttämättä ole riittävän monipuolista ja luovaa ajattelukapasiteettiä, mutta menestyjillä on usein hyvä markkinoiden pelitaju.

Asiantuntijat, jotka osaavat ajatella monipuolisesti, ovat tyytymättömiä politiikkaan ja suhtautuvat siihen jopa kriittisesti. Ajattelija näkee helposti, mitä tärkeää on jätetty huomiotta, tai millä taustaoletuksilla esimerkiksi päätöksiä tehdään. Usein myös tietous jostakin aiheesta on asianmukaista, mutta johtopäätökset eivät ota huomoon faktoja. Pääministerin heitto 'kaikenmaailman dosenteista' paljastaa hyvin tämän ristiriidan. Lahjakkaimmat asiantuntijat ja ajattelijat näkevät tai ainakin pyrkivät sellaisiin ratkaisuihin, jossa on otettu huomioon mahdollisimman monia vaikuttavia tekijöitä.

Miten ajattelua voi mitata tai palkita? Harva asiantuntija, ajattelija sanoo, että saa palkkansa ajattelemalla. Ja toisaalta ne, joiden tuotoksena on ajattelua, kuten kirjailijat, taiteilijat, suunnittelijat, tieteilijät saavat vaikutukseensa nähden epäsuhtaisesti palkkaa. Varsinkin taiteen alalla, palkan määrää ajattelun tuloksellisuuteen nähden irralliset tekijät, osaltaan mainonta, kuuluisuus, brändi jne.

Kun selaa eri ammattien keskipalkkoja, huomaa että pelkästä ajattelusta ei makseta. Vaikka on selvää, ettei työaika mittaa asiantuntijan tuloksellisuutta, ei 'ajattelun tai luovuuden mittareita' ole kehitetty. Projektityössä lähtökohta on saada suunniteltu tulos tietyn ajan sisällä ja sillä pohjalla koulutustaso huomioiden arvioidaan palkka. Projektit ovat usein käytäntösidonnaisia, joten niissä ei ole mahdollista kokeilla luovempia ratkaisuja ja avoimempia tavoitteita.

tiistai, 13. marraskuu 2018

Miksi esitän kysymyksiä?

         ..että kysymällä löytäisimme tien, etteivät vastaukset meitä eksyttäisi.
- Gösta Ågren

Kun kirjoitan blogitekstini otsikon kysymyksenä, rajaan näin ajatteluani eri suuntaan kuin olen tottunut. En silti pyri esittämään vastausta kysymykseen. Vaikka olemme koulututettuja vastaamaan, ei vastaukset useinkaan tarjoa selkeyttä siihen, mitä kysymys sisältää.

Oppilaan hyvä muisti oli muinoin tärkeä koulumeneksen tae, kun muisti auttoi löytämään oikeat vastaukset opettajan kysymyksiin. Hyvämuistista ihmistä pidettiin myös muistinsa vuoksi älykkäänä. Hän saattoikin olla jopa viisas, jos kehitti muistiaan ja ajatteluaan soveltaen tietojaan käytäntöön. Muistin merkitystä vähentää nykyinen teknologia, kun jopa wikipedia tarjoaa tarkkoja tosiasioita kunkin kiinnostuksen kohteista.

Yleensä arkitilanteiden kysymyksiin riittää vastauksiksi tavanomaiset, selkeät ja yksinkertaiset tosiasiat, selitykset ja kuvaukset. Kun lapsi opettelee puhumaan, riittää hänelle esineiden ja asioiden nimeäminen. Lapselle sana merkitsee silloin käsittämättömän paljon (myös aistikokemuksen), ja vasta myöhemmin hän kiinnostuu kysymään: miksi, miten ja koska. Aikuisenkin ajattelu muuttuu, kun hän alkaa kysyä itsestään selvinä pidettyjä ilmiöitä eli kyseenalaistaa tavallisiakin asioita.

Elämän tärkeitä ilmiöitä koskevat kysymykset ovat niin sanotusti perimmäisiä kysymyksiä, joihin ei ehkä ole olemassakaan tyydyttävää vastausta. Nämä kysymykset nousevat tietoisuuteen merkittävimpien ilmiöiden: uuden ihmisen syntymän, kuoleman väistämättömyyden, vaikean sairauden, hylkäämisen, syyllisyyden, onnettomuuden tai käsittämättömän onnen kohdatessa. Kysymykset esitetään usein retorisina eli niihin ei odoteta vastausta vaan niiden kuulemista. Silti kannattaa kysyä, vaikka vaan itseltään.

Kysymällä paljastaa sen, ettei tiedä, ei ymmärrä, eikä itsellä ole vastausta. Kysymys antaa tilaa pohtia omaa käsitystään, ja ehkä huomata että elämä sisältää monia selittämättömiä, jopa käsittämättömiä ilmiöitä ja salaisuuksia.

Asioita vie eteenpäin eniten uudet ja erilaiset kysymykset, eivät viisaan tuntuiset vastaukset.